Suomalainen muuttaa usein

Me suomalaiset olemme maailman mittapuulla mitaten yltiöaktiivisia muuttajia. Siitä syystä asuntokaupalle onkin kansamme keskuudessa pedattu erinomaiset lähtökohdat. Siinä missä espanjalainen ja portugalilainen muuttavat keskimäärin kaksi kertaa elämässään muuttaa suomalainen keskimäärin kerran seitsemässä vuodessa.

Muuallakin muutetaan

Maan sisäisten muuttojen kansainvälisen seurannan kärkipäässä ovat kehittyneet taloudet. Tästä syystä ei ole yllättävää, että suomalaisten lisäksi myös norjalaiset kuuluvat vilkkaiden muuttajien joukkoon. Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat menevät kuitenkin vielä muuttoaktiivisuudessaan Suomen ja Norjankin edelle. Kun asiaa viimeksi mitattiin vuonna 2012, niin jenkkilässä 24% väestöstä oli muuttanut viimeisen viiden vuoden sisällä. Tuolloin kiinalaisten ja venezualaisten vastaava suhdeluku oli vain 5% populaatiosta. Asia selittynee ekonomisten syiden lisäksi myös kultturisilla eroilla.

Vertaa välitysyritysten välityspalkkiot maksutta

Miksi muutamme usein?

Tätä pohtiessa tulee mieleen muutama syy. Suomi on maantieteellisesti suurikokoinen, mutta harvaan asuttu maa. Yliopistokaupunkimme imevät nuoret opiskelijat pieniltä paikkakunnilta tiheämmin asutuille alueille. Näissä kasvukeskuksissa muutetaan sitten pienemmästä suurempaan ja lopulta suuremmasta pienempään. Sama tilanne on myös Norjassa ja todennäköisesti myös rapakon takana Yhdysvalloissa. Kiinassa sen sijaan porukkaa on kuin meren mutaa ja voin vain kuvitella, että ylimääräisen tilan puuttuessa on syytä pysyä vain paikallaan.

Yhteisöllisyyttä etsimässä

Sitten on toki muistettava, että suomalaisen luonne on kuuluisa juroudestaan. Jurot eivät liene kovinkaan yhteisöllisiä. Juro kansamme muuttaa paljon, koska sitä ei yhteisöllisyys pidättele. Länsirannikolla suomenruotsalaisten keskuudessa asiat ovat toisin. Siellä yhteisöllisyys pitää kylää kasassa isältä pojalle. Suomenruotsalaiset pysyvät myös pidempään työelämässä ja elävät useita vuosia kauemmin kuin samalla alueella elävät suomenkieliset.

Lähde: Gallup

Kilpailuta kiinteistönvälittäjät