Usko talouteen vahvistumassa?

Usko talouteen vahvistumassa

Syys-lokakuussa toteutettu Säästöpankin ”Näin Suomi säästää” -tutkimus osoitti, että suurinosa suomalaiskuluttajista uskoo nyt oman taloutensa kehittyvän positiiviseen suuntaan. Tutkimus toteutettiin jo seitsemättä kertaa ja siihen osallistui noin 3 000 suomalaista. Onko siis usko talouteen todella vahvistumassa? Samaan aikaan asuntomarkkinoilta on jo tovin kuulunut positivisia uutisia. On ollut tilastoa välitysalan liikevaihdon kasvusta ja uutisia perheasuntojen myynnin piristymisestä. Se on … Lue lisää

Tanssi ja laulu tärkeämpää

Huonoja uutisia

Otan tällä kertaa blogikirjoituksessani kantaa nykypäivän uutisilmeeseen. Minusta kun on ruvennut tuntumaan siltä, että nykyään puhutaan vain ikävistä asioista. Kaikki iloinen on tylsää. En tiedä miltä muista tuntuu, mutta mielestäni mediasisältö ei vuonna 2013 ole enää samanlaista kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Tänään media on pullollaan sotaa, murhaa, terroria, rikoksia, skandaaleja ja huonoja ennusteita. Ajaako … Lue lisää