Oppikirja kouraan

Minä kävelin taannoin Akateemiseen kirjakauppaan ja etsin käsiini Kiinteistönvälittäjän käsikirjan (SKVL) vuodelta 2013. Kirja on vaikuttava ja kattava seitsemänsadan sivun kiinteistönvälittäjän käytännön työkalu ja ainoastaan pieni osa LKV -tutkinnon koealueen kirjallisuusaineistosta. Kirjan hinta on 120 euroa ja risat, joten ihan helppo nakki ei ostopäätös ollut. Lopputulos oli kuitenkin, että yritykseni päätti yksimielisellä päätöksellä hankkia toimielimensä koulutustarkoituksessa kalliinkin opuksen iltoja ryydittämään. Lukemaan siis lähdettiin.

Alun esittelyiden jälkeen pääsin viranomaisten välitysliikkeille asettamiin velvollisuuksiin, alan vallitsevaan lainsäädäntään ja asetuksiin. Vaikka minullakin on käytännön kokemus välitystoiminnasta, niin viimeistään sivulla 100 heräsi syvä kunnioitus kokenutta kiinteistönvälittäjää kohtaan. Ostotarjouksen vastaanottamiseen ja ostotarjoustapoihin liittyvän kappaleen jälkeen olin viimeistään vakuuttunut siitä, että itsemyyvän kuluttajan riski ongelmiin joutumiselle on huomattava. Omasta mielestään täysin oikein ja vilpittömästi toimiva kuluttaja voi epähuomiossa ajautua itse tai ajaa muita syviin vesiin kauppoja leipoessaan.

Sitä kuuleekin tämän tästä, kuinka kuka tahansa osaa nyt oman asunto-osakkeensa myydä. Eihän kiinteistönvälittäjältä paljonkaan kuulemma vaadita. Näytöllä seisoo monen mielestä kuka vaan, kuin luukkuaan aukova osteri meren pohjassa planktonia odottaessaan. Tosiasia on, että myynnissä on monta sudenkuoppaa ja siksi välitystoimintaa säätelevät lukuisat lait. Minä jatkan lukemista ja ehkä kirjoitan lukemastani vielä uudemmankin kerran. Kunnioittakaa välittäjiänne.

Ville Lehtinen