Talon rakensin kalliolle, päälle peltojen pakersin.
Tähän kotiin leipää kannoin, joskus pettua nakersin.

Syntyi lapset omaan taloon, pellavapäiset ja siloiset.
Pian telmi pihamailla, nuoret sorjat ja iloiset.

Vaan joutui aika ja vieri veet, myös tämän syrjäisen lahden.
Yht´äkkiä huoneet seisoivat hiljaa, me kummasteltiin kahden.

Mitäpä täällä kallion päällä yksinkään tekisimme?
Nyt lähdetään sinne missä on valoa
…ja missä on iloa asua taloa.

Ville Lehtinen