BLOK tappiolle

Johan nyt on markkinat ja huomenna toripäivät. Se lause pulpahti suusta ulos, kun lukaisin Kauppalehden uutista välitysliike Blokin tuoreesta tilinpäätöksestä. Jutussa puhuttiin, että Blok on noussut 850T euron liikevaihdollaan suurten välitysliikkeiden joukkoon. Blok on todellisuudessa valovuoden päässä ainakin markkinajohtajista – sellaiset kun vaihtavat 50M euroa vuodessa. Luin eteenpäin ja sitten vedinkin jo kirjaimellisesti aamukahvit väärään kurkkuun.

Karmaiseva tappio

Juuri niin. Pääuutinen rivien välissä oli Blok Enterprises Oy:n 1,5 Me tappio vuonna 2018. Tappiota tuli vielä joulukuussa noin 120Te kuukausivauhdilla. Blok piti tämän visusti tietonaan niin kauan kuin se suinkin kykeni. Tilinpäätöstietojen julkistamiseen kului vuoden vaihteesta yli puoli vuotta. “Tulemme tarvitsemaan lisärahoitusta”, sanoi itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle pyörivä rusetti kaulassaan aikanaan saapunut Blokin toimitusjohtaja Rudi Skogman. Aivan takuulla Blok tulee tarvitsemaan lisärahoitusta ja sen laskemiseksi ei paljoa vaadita. Ilman lisärahoitusta Blokin loppu tulee yhtä nopeasti, kuin leipäjono aamuisin Hurstin kaupan eteen Helsinginkadulla.

Kilpailuta kiinteistönvälitys maksutta tästä

Laajentumispuheet

Kauppalehden jutussa Skogman kertoo, että syksyn 2019 aikana yritys hakee kasvua uusilla tuote- ja markkina-avauksilla. Tavoite on laajentaa toimintaa muiden Pohjoismaiden puolelle. Uusista tuotteista ei voi tietenkään sanoa, mutta kuinka he laajentaisivat muihin pohjoismaihin? Suomeakaan ei ole vallattu ja sen yrityksessä on haavoituttu jo hengenvaarallisesti! Nämä kommentit kertovat ainoastaan siitä, että ilmeisesti Bonnierin ja Lifeline Venturesin rahoilla mälläävä BLOK on matkalla kohti shakkimattia. Tervemenoa vaan.

Nykytila

Skogmanin mukaan vuonna 2018 tehdyn tappion jälkeen yhtiön kassaan jäi omaa pääomaa noin 220 000 euroa. Yrityksen tehdessä tappiota 120Te kuukausivauhdilla voi asiakas syystäkin jo alkaa epäillä Blokin terveydentilaa. Uuden rahoituskierroksen onnistumisen edellytys lienee myos, että todellista potentiaalia olisi sijoittajien mukaan olemassa. Blokin toimeksiantopoolin määrä on keväällä 2019 noussut 25-30%, mutta se on tuskin riittävästi. Vaikka Blok siis saisikin toiminnalleen lisärahoituksen ei se rahallakaan näytä Suomessa saavan riittävää markkinaosuutta. Edellä mainitun epäkohdan näkevät takuulla myös sijoittajat. Onko sijoittajilla kykyä niellä tappionsa vai haluavatko he jatkaa Skogmanin tarjoamalla elämysmatkalla – sen tulevaisuus näyttää.

Blokin harha

Paljon on kuultu puhetta siitä, kuinka kaikkialla automatisoidaan sitä ja tätä. Ihmistyötä ei enää arvosteta ja säästöillä houkutellen ammatti-ihmisten työt annetaan jopa asiakkaille itselleen. Blokin idean ilosanomaa ovat tulisesti tukeneet ne tahot, jotka muuten ylen halveksivat maamme välittäjäkuntaa. Nämä kielikellot ja pauhaajat pitävät tavan välittäjiä kiskureina tai helppoheikkeinä ja ovat siksi myyneet asuntonsa aina itse. Ja vaikka he liputtivatkin Blokin puolesta eivät he kuitenkaan anna asuntoaan myyntiin edes Blokille – niin saitoja he ovat. Voin vain aavistella, kuinka nämä ihmiset olivatkin Blokin liiketoiminnalle vain alun markkinatutkimuksissa mahdollisuutena esittäytynyt kangastus.

Kilpailuta kiinteistönvälittäjät

Lähde: Kauppalehti