Miten hintamerkintä toimii kiinteistönvälitysalalla? Välityspalkkioihin kannattaa tutustua etukäteen välityspalkkiovertailussa. Palkkiot pitää ilmoittaa myös välitysyrityksen omilla verkkosivuilla ja hinta pitää kertoa arvonlisäveroineen. Jos palkkiosta ei ole kerrottu mitään, välittäjä rikkoo hintamerkintäasetusta.
Vanhan hintamerkintä-asetuksen mukaan kiinteistönvälitysyritysten tuli kaikessa markkinoinnissaan ilmoittaa välityshintansa. Heinäkuussa 2013 asetukseen tuli muutos, joka kiinteistövälitysalan keskusliiton laki- ja lausuntovaliokunnan mukaan tarkoitti hinnan ilmoitusvelvollisuuden kaventumista.
Hinta tulee nykyisin ilmoittaa ainoastaan yrityksen toimistossa sekä internetsivuilla. Muutos oli hyvä ja helpottaa kiinteistönvälitysyritysten markkinointia esimerkiksi paikallislehdissä. Hintamerkinnän ja hinnanilmoitusvelvollisuuden tarkoitus on palvella kuluttajaa päätöksenteossa.
Nykyisenkin hintamerkintäasetuksen toteuttamisessa on edelleen suuria puutteita. Yritykset jotka esimerkiksi ovat kirjoittaneet Hyvän välitystavan sopimuksen eivät kaikki toteuta toiminnassaan yhtä sen kuluttajille tärkeimmistä kohdista. Ilmoitetuista listahinnoista voi tietysti monesti neuvotella toimeksiantoa tehtäessä, mutta laki on laki ja sitä tulee noudattaa.
Palvelusisältöön, sen sopimusehtoihin ja hintoihin kannattaa tutustua tarkkaan. Uudet, laajatkaan apupalvelut eivät välttämättä noudata perinteisen kiinteistönvälityksen pelisääntöjä ja lainsäädäntöä.
Saat hinnat selville kilpailuttamalla
Kuluttajaviranomaisen ohje on välittäjän valintaa harkitsevalle helpoiten ymmärrettävä ja hyödyllinen oikopolku. Kuluttajaviranomainen on mm. linjannut ohjeessaan seuraavasti:
”Kiinteistönvälittäjäkunta on kirjava. Siksi on tärkeää, että pyydät kotiisi arviokäynnille edustajan ainakin kolmesta välitysliikkeestä, mielellään isoista ja pienemmistä. Se auttaa myös myyntihinnan päättämisessä.”
Tarjoamme maksutonta kilpailutuspalvelua asunnon myyntiin ryhtyville. Kilpailutuspalvelumme on linjassa kuluttajaviranomaisen välittäjän valinnasta antaman ohjeen kanssa.
Valintaperusteina ovat hintamerkintäasetuksen noudattaminen, hyvämaineisuus, halukkuus alueen kohteisiin, historialliset myyntiotteet, palvelusisältö ja hintalaatusuhde. Voit hakea kilpailutusta tästä.
Välitysalan hinta- ja laatuvertailijana meillä on tarjota asiakkaidemme saataville hyvämaineinen, hyvän hintalaatusuhteen ja osaamistason palveluverkosto. Palveluitamme on käytetty 10 vuoden ajan yli 100 000 kertaa.
Lue myös: