Rauta on kuumaa

Voi kai sen jo ääneen todeta, että asuntomarkkinoiden pitkä alakulon trendi on vihdoin kääntynyt parempaan. Joku pankin analyytikko vielä kesän alussa yritti sopertaa jotain vastakkaista, mutta nyt ei kukaan uskalla enää piruja maalailla. Viimeisimpänä Huoneistokeskus kertoi, kuinka se latoi ennätyksiään kesäkuussa. Miksikäs se asuntokauppa nyt näin hyvin sitten käy? No, nykytilanteessa voidaan tiivistäen todeta, että juuri sen takia etteivät kaikki todella hoksaa juuri nyt myydä. Jos kaikki nimittäin älyäisivät nyt myyntiin laittaa, niin useat asunnot jäisivät pian myymättä. Siitä ei kuitenkaan ole pelkoa.

Itselleni kaikki kirkastui aikanaan, kun OP-Pohjola ilmoitti vuoden 2015 toisen vuosineljänneksen tulokseksi, että se oli myöntänyt asuntolainoja tarkastelujaksolla aiempaa huomattavasti enemmän. Tämähän tarkoitti tuolloin, että pankkien kireällä olleet lainahanat olivat löystyneet. Se oli alkusysäys, joka tarkoitti mm. omakotitalojen myynnin piristymistä syksyllä ja asuntokaupan solmujen lopullista avautumista seuraavana keväänä.

Toden totta on vielä erikseen painotettava, että kun hanat ovat olleet kevään ja kesän aikana näin auki, niin odotukset tulevalle syksylle ovat siten kovat. Pitkästä aikaa välittäjänkään ei tarvitse tulevaisuutta kaunistella. Tärkeimpinä pääkaupunkiseutu, Turku ja Tampere ovat saaneet ketsuppipullonsa auki. Sen sijaan Päijät-Hämeessä ei henkseleitä paukutella, valitettavasti. Isot asunnot kun seisovat siellä edelleen myymättöminä.

Samaan aikaan AVI tekee pätevyyksiin ja rahanpesuun liittyen arvokkaita tarkastuskampanjoitaan. AVI ilmoittikin jo, että syksyllä sen tarkastelu on maalissa. Lakimuutokset saattavat kuitenkin tuoda uuden ja jatkuvan toimenkuvan valvoville viranomaistahoille. Välitysala on nimittäin aina ollut tuulinen ja nopea liikkeissään.

 

Ville Lehtinen