Asuntokaupoista valitetaan

YLE:n perjantaisen artikkelin mukaan asuntokaupoista valitetaan Suomessa aiempaa enemmän. Syitä ovat valittamisen helppous, kuluttajien tietoisuus ja välittäjien keskinäinen ”käräyttely” pätevyysvaatimusten osalta. Valvontailmoituksen tekeminen on helpottunut, kun sen voi nykyisin tehdä sähköisesti. Viime vuonna Suomessa tehtiinkin ennätysmäärä valituksia asuntokaupoista.

Taustalla useita syitä

Aluehallintovirastoille ja Kuluttajariitalautakuntaan tehtiin yhteensä 895 asuntokauppoihin liittyvää valitusta. Aveille ilmoituksia tuli 346 ja Kuluttajariitalautakuntaan 549. Yksi syy valitusmäärien nousuun on LKV-pätevyysvaatimus, joka edellytetään puolelta välitysliikkeen välittäjistä. Aveille tehdään ilmoituksia, kun epäillään, etteivät pätevyysvaatimukset täyty.  Välitysliikkeiden toisistaan tekemät ilmoituksissa epäillään esimerkiksi pätevyysvaatimusten noudattamatta jättämisestä tai markkinoinnin hyvän tavan vastaisuudesta. Kuluttajien valituksista tavallisimpia ovat tapaukset, joissa toimeksiantaja (myyjä) ei ole tyytyväinen toimeksiannon saajan (välitysliike) aktiivisuuteen. Lisäksi usein kaihertavat välityspalkkion määrä tai epäilys, että kaikkia tarjouksia ei ole tuotu myyjän tietoon. Ostajakandidaatti puolestaan saattaa epäillä, että välittäjä on sivuuttanut hänet ja kohde myyty esimerkiksi jollekin tutulle.

Nappaa parhaat välitystarjoukset tarkastetuilta toimijoilta

AVI valvoo

Avit valvovat kiinteistövälitysliikkeiden toimintaa ja sen lainmukaisuutta. Avi voi määrätä välitysliikkeelle varoituksen tai määräaikaisen toimintakiellon. Osa kiinteistönvälitysalan toimijoista pitää ongelmallisena sitä, että alan valvonta ja sanktiot kohdistuvat vain itse välitysliikkeisiin eivätkä yksittäisiin välittäjiin. Tällä hetkellä yksittäinen välittäjä saadaan vastuuseen asiattomasta toiminnastaan vain, jos toiminta täyttää rikoksen tunnusmerkit tai laiminlyönti on luonteeltaan törkeää.

LÄHDE: YLE

Kilpailuta kiinteistönvälittäjät