Robotti kiinteistönvälittäjänä

Robotti kiinteistönvälittäjänä

Henkilökohtainen palvelu on katoava luonnonvara. Huomasin tämän jälleen konkreettisesti, kun minua kannustettiin lähikaupassa lyömään ostokseni itse automaattiin. Monet palvelualan työt ovat vaarassa kadota koneiden korvatessa ihmisen. Muutos näkyy monessa ja vie työpaikkoja. Kuinka käy asuntovälittäjälle? Seisooko näytöllä kohta robotti?

Ennen kuin vastaan itse esittämääni kysymykseen niin palataan hetkeksi vuoteen 1996, jolloin Roy Chitwood kirjoitti bestsellerinsä asiakaslähtöisen myyntityön seitsemästä vaiheesta. Tuon opuksen lukeminen olisi suositeltavaa jokaiselle kasvotusten myyntityötä tekevälle. Versioni on kerrassaan kulahtaneessa tilassa, mutta sen sanoma ei ole ajan myötä haalistunut. Suurten päätösten edessä potentiaaliset ostajat tarvitsevat sopivaa ohjausta, mutta todellisuudessa kovin harvat osaavat sitä oikealla tavalla antaa.

Suomalaisen välitysalan uusimmat innovaatiot eivät olekaan syrjäyttämässä ihmistä – päinvastoin. Uusissa malleissa myyntityö sälytetään kuluttajalle, kun välittäjästä päästään eroon. Toisin sanoen myynnin osaamisella ei olisi niinkään merkitystä ja asunnot vain myyvät itse itseään? On tosiasia, että osa asuntokaupoista tehdään ilman välittäjää. Tästä huolimatta välittäjän työn turvana on asuntokaupan eriarvoisuus päivittäistavarakauppaan verrattuna. Lisäksi välittäjät ja välitysyritykset pitävät takuulla huolen piikkipaikastaan oman ammattinsa harjoittajina myös tulevaisuudessa.

Asuntokauppa seisookin konservatiivisuudessaan rinnakkain asuntorahoituksen kanssa seuraten ympärillä yltyvää murrosta. Robotit eivät siis ainakaan hetkeen seisone asuntonäytöillä esitteitä jakamassa.

Ville Lehtinen

Versailles - Kivilinnankatu - Asuntojenmyynti.fi

Versaillesista Kivilinnankadulle

Ludvig XIV ei halunnut tehdä yhtään kompromissia toteuttaessaan visiotaan vanhan metsästysmajan paikalle rakennettavasta palatsistaan. Versailles oli tuleva ja tuli olemaan paikka jollaista kukaan ei unohtaisi. Tuon ajan ranskalaisen silmissä Versailles oli arvokkaampi asuinsija kuin upeinkaan sen ulkopuolella sijainnut palatsi. Tämä siitäkin huolimatta, että ihmiset tekivät jätöksensä öisin sen pimeille käytävillä. Mitä kauempana kuninkaasta aatelinen oli – sitä himmeämmin ”Le Roi Solei” kajasti valoaan. Ludvig XIV itse halusi sen sijaan, että hänen kammarrinsa ikkunat aukesivat aamuaurinkoon.  Ennen kaikkea aurinkokuningas halusi näyttää muille.

Versaillesissa on hädin tuskin huonekaluja. Vuosikymmeniä aurinkokuninkaan kuoleman jälkeen vallankumoukselliset hävittivät irtaimiston. Toisin on kuitenkin Kivilinnankadulla. Paikassa jossa Suomen marsalkka Mannerheim vuosikymmenet asui. Nykyisin talossa toimii museo joka on lähes siinä kunnossa, kun marski viimeksi ulko-oven sulki. Seinät, pöydät ja lattiat tursuavat kunnianosoituksia sekä ammuttujen eläimien päita ja taljoja. Toki esillä on myös valokuvia sukulaisista, kuninkaallisista ja kenraalistosta. Makuuhuone on askeettinen, mutta näkymä sieltä on suomalaisittain kuin aurinkokuninkaalla – suoraan Klippanille.

Versailles ja Kivilinnankatu 14 ovat rakennuksina kuin yö ja päivä. Toinen on valtava kivinen palatsi ja toinen verrattain pieni puutalo. Versaillesissa on jäljellä loistokas kuori ja Kivilinnankadulla upea sisältö. Molemmat ovat olleet suurmiesten asuinsijoja joihin rahvaalla on nykyisin lupa astua. Lopuksi tulee mieleen aurinkokuningas Ludvig XIV:n viimeiset sanat kuolinvuoteellaan viisivuotiaalle kruununperijälleen: ”Miksi sinä itket? Luulitko, että olisin kuolematon?”

Ville Lehtinen