Talouden nousukausi

Nousukausi 2017

Vieläkö muistat kuinka kotimaan media päivästä toiseen jauhoi synkkiä uutisia asuntomarkkinamme tilasta? Oletko jo huomannut, että historiamme kontekstissa soi uusi sävel? Vai oletko yksi niistä, jotka vieläkin manaavat kohtaloamme?

Niinhän se oli, että alakulon asuntomarkkinaamme sai suoranaisesti aikaan pankkien kiristynyt luottopolitiikka. Se taas johtui viime vuosikymmenen lopun finanssikriisin aiheuttamasta yleisestä epävarmuudesta, joka heitti epäilyksen varjon myös suomalaisen asuntovelallisen maksukykyyn eikä aivan suotta. On kuitenkin muistettava, että siinä missä yksittäinen ihminen onnistuu pilaamaan raha-asiansa kertaheitolla usein loppuelämäkseen korjaavat kansantaloudet nopeammin.

Muutos parempaan nähtiin kuitenkin vasta asuntolainoittajien kertoessa myönnettyjen lainojen määrien kasvusta vuoden 2015 toiselta kvartaalilta lähtien. Se oli sarjassaan ensimmäinen ilouutinen moniin vuosiin ja tarkoitti ostajien lisääntyneen asuntomarkkinoilla. Vähitellen myös isot perheasunnot alkoivat mennä kaupaksi niin, että niiden kauppojen määrät kasvoivatkin peräti 12% vuoden 2016 aikana edellisvuoteen verrattuna.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto KVKL kertoi joulukuun 2016 lopussa, että Suomen asuntokaupan tahti kiihtyi taas. Kaiken kokemamme perusteella uskon vuoden 2017 olevan edellistään parempi suomalaiselle asunnon myyntiä suunnittelevalle. Vanha viisaus asuntokaupassa kuuluu: myy nousukaudella, osta laskukaudella. Näyttää siltä, että nousukausi on jo täällä!

 

Ville Lehtinen

 

Ikäihmisten asuminen

Ilo asua taloa

Talon rakensin kalliolle, päälle peltojen pakersin.
Tähän kotiin leipää kannoin, joskus pettua nakersin.

Syntyi lapset omaan taloon, pellavapäiset ja siloiset.
Pian telmi pihamailla, nuoret sorjat ja iloiset.

Vaan joutui aika ja vieri veet, myös tämän syrjäisen lahden.
Yht´äkkiä huoneet seisoivat hiljaa, me kummasteltiin kahden.

Mitäpä täällä kallion päällä yksinkään tekisimme?
Nyt lähdetään sinne missä on valoa
…ja missä on iloa asua taloa.

 

Ville Lehtinen