Toimintakielto

Se ken leikkiin ryhtyy

Uutiset kertoivat 10.9.2015, että Lounais-Suomen aluehallintovirasto oli räppäissyt turkulaiselle kiinteistönvälitysyritykselle toimintakieltoa kahdeksi viikoksi. Aluehallintovirasto oli omien tutkimustensa johdosta tullut toukokuun puolivälissä siihen johtopäätökseen, että ko. välitysyritys ei täyttänyt välitysliikelain vastaavalle hoitajalle asetettuja velvoitteita. Toisin sanoen vastaava hoitaja ei ollut osallistunut välitystehtäviin.

Merkille pantavaa uutisoinnissa oli, että missään ei kerrottu toimintakieltoon asetetun yrityksen nimeä. Tämä asetti meidät tilanteeseen, jossa jouduimme kyselemään tietoa Aluehallintovirastosta itse. Mehän emme voi sivuillamme esittää tietoa yrityksestä, joka on asetettu toimintakieltoon. Soittaessamme Aluehallintoviraston ylitarkastaja Heikki Tarvoselle ei hän suostunut puhelussa kertomaan kyseisen yrityksen nimeä, vaan pyysi meitä tilaamaan päätöksen kirjaamosta. Kysyimme maksaako päätös. Tarvosen mukaan päätös olisi kenties maksullinen.

Päätös tuli meille sähköpostilla neljä päivää myöhemmin 14.9.2015. Toimintakieltoon asetettu yritys Asuntocom Oy oli tietysti listoillamme ja se poistettiin toimestamme välittömästi. Kuulopuheen mukaan kyseisen yrityksen liiketoiminta asunnonvälityksen saralla on tullut päätökseensä.
Minä kysyn, että onko tämä olevinaan kuluttajansuojaa edesauttavaa viranomaistoimintaa? Miksi toimintakieltoon asetettua turkulaista oikeustoimihenkilöä ei kerrota heti kysyttäessä? Kenties tähänkin asiaan löytyy jokin mainetta suojaava lakipykälä.

 

Ville Lehtinen