Oikea aika myydä asunto

Milloin on oikea aika myydä?

Sattuipa tosiaan niin, että eräässä asiakaspuhelussa asiakas esitti minulle tämän hyvin opettavan kysymyksen.

Oli kevät ja aurinko pilkahteli syrjien jo kaamosta. Vastasin itsevarmasti ajankohtaiseen kysymykseen, että hyviä hetkiä myynnin aloittamiselle on monia. Luonnollisesti kevät olisi parasta myyntiinlaiton aikaa, koska silloin maa puhkeaa kukkaan ja ihmisille tulee rinnan alaan tunne siitä, että pesänrakennus voi alkaa. Kesällä taas ihmisillä on aikaa keskittyä asuntoasioihin, kun pihat ovat loistossaan eikä töistä tarvitse huolehtia. Syksyllä alkavat koulut ja silloin nuorten aikuisten isipapat tulevat paksuine lompakkoineen ostamaan pieniä asunto-osakkeita jälkikasvuaan varten. Joku haluaa myös jouluksi uuteen kotiin ja niin edelleen. Mahdollisuuksia siis piisaisi. Luurin toisessa päässä ei oltu kuitenkaan vakuututtu. Seurasi hetken hiljaisuus. Sellainen on riipivää ja järkyttävää, kun juuri luulet antaneesi jäätävän vastauksen jota missään tapauksessa ei voida kaataa. Sekunnin murto-osassa mieleeni juolahti kuitenkin epäilys. Oliko kysyjä asettanut minulle ansan? Kunnon besserwisserinä purskahdin nauruun. Myös vastapuoli oli hyväntahtoinen, mutta silti tarinalla on vinha opetus.

On nimittäin aivan yksi lysti onko yö, päivä, kesä tai talvipakkanen, kun oikea ostaja ja myyjä kohtaavat. Hetkeä ei voi ennakoida. Jos siis haluat myydä, niin voit aloittaa oikeastaan koska tahansa. Sillä sipuli.

Ville Lehtinen